Tapasin perheen jossa on useita lapsia ja vain yksi niitä ei ollut keskonen. Perheen kuopus oli syntynyt muistaakaseni viikolla 29. Mä olen odottanut, että vauva kasvaisi niin isoksi että voisi selvitä ennenaikaisesta synnytyksestä hengissä. Neuvolasta saaman kirjan mukaan nyt vauva voisi jäädä eloon, jos saisi kaiken mahdollisen avun. Noi kaksi asiaa ovat saaneet minut rauhalliseksi, siis sisäisesti rauhalliseksi. Nyt taidan nauttia vielä enemmän odotuksesta kun ei ole niin suurta menettämisen pelkoa.

Meillä on muuten tanssilattia. Yli 40 vuotta sitten tähän taloon laitettiin kovinta mahdollista parkettia. Eli tervetuloa tanssimaan vaikka korkokengät jalassa. Mutta mutta... tätä ei nyt sitten hiotakaan ja laiteta nätiksi. Tässä on suuri riski, että hiomisen ja lakkaamisen jälkeen parketti alkaisi kupruilemaan. Siispä parketti jää sellaiseksi kun on ja vanhan takan kohta peitetään laatoituksella. Ei ihan sitä mitä olisin halunut. Nyt entistä vakaammin odotan lottovoittoa, että olisi varaa hankkia koko lattia-alalle uusi parketti. Toisaalta nyt ei ole enää mitään estettä suursiivoukselle ja tavaroiden paikoilleen asettamiselle kun ei tule hiontapölyä.

Tänään menen uudestaan rakenneultraan. En ole jännittänyt ja miettinyt mitä vauvalla voisi olla. Mutta kieltämättä, tänään on hieman mietityttänyt millaista tietoa vauvan sydämestä saadaan, niin ja olihan siellä istukassa se poimu. Mies ei pääse mukaan, yksin mennään.

Perhevalmennut taitaa myös mennä töiden takia ohi. MIes voisi päästä jaksolle jossa aiheena on "synnytyksen käynnistymisen merkit ja sairaalaan lähtö". En tiedä viitsiikö hän mennä sinne yksin. Toi olisi ollut se kaikkein mielenkiintoisin aiha. Mä ehkä pääsen imetysjaksoon paikalle. Imetyskin tuntuu olevan aika salatiedettä ja monimutkaista. Toivottavasti meillä se lähtisi sujumaan ilman tuskaa ja ahdistusta.