Eilen pääsin harrastamaan. Jippii! Mutta ei se lähtö ollutkaan helppoa. Taavi nukkui ulkona kun olin lähdössä. Kaikki oli hyvin sillä olin rintapumpulla lypsänyt 150ml maitoa pienokaiselle. Kun lähdön hetki koitti, mulle meinasi tulla itku. Ei se ollutkaan helppoa lähteä eikä mitenkään tuntunut vapauttavalta. Olisi halunnut nostaa pienokaisen vaunuista syliini ja sanoa hänelle, että äiti ei koskaan lähde minnekkään! Lähdin. Käsityötäni tehdessä mietin, milloin poika herää ja riittääkö maito. Itkeeköhän hän kurkku suorana. Olin sopinut miehen kanssa, että  hän soittaa minut kotiin jos vauva vaan itkee. Muutaman kerran tarkistin, oliko kännykkä soinut.

Kun harrastus loppui soitin kotiin. Poika oli juuri herännyt ja kaikki hyvin. Mulla oli mahdollisuus jopa käydä tankkaamassa auto, apteekista ostin maitohappobakteereja ja lisäksi piipahdin kaupassa. Taavi-vaavi oli hienosti juonut pullosta 90ml. Vaippa oli juuri vaihdettu. Kaikki oli hyvin. Saatan toistekin lähteä jonnekin...

Mulla oli jälkitarkastuksen jälkitarkastus. Ensimmäisessä tarkastuksessa löytyi hieman istukkaa ja verihyytymää. Sitä yritettiin ottaa pois, mutta oli liian tiukasti kiinni. Tänään oli pelkkä ultra. Lääkäri totesi, että kun se ei ole aiheuttanut ongelmia niin antaa olla. Ensimmäisten kuukautisten aikana ne viimeistää tulee pois. Nyt on vuotokin tainnut jo loppua. Kolmas jälkitarkastus tulee olemaan heinä- elokuussa.

Olin kuullut paljon mitä on olla sidoksissa vauvaan. Tiesin sen, se ei tullut yllätyksenä. Mutta yllätys on ollut se miltä se tuntuu. Järki on tiennyt, mutta tunteet ovat yllättäneet minut.

Minut on vallannut McCall Smith Alexanderin kirjasarja Mma Ramotswesta. Letkeä botswanalainen elämänrytmi ja ihastuttavat henkilöt saavat minut unohtamaan pesemättömät ikkunat ja siivoamattomat nurkat. Kirjat ovat sopivan kokoisia joten pystyn lukemaan niitä myös sängyssä imettäessäni. Nyt lähden täydentämään kirjakassia, että pääsiäisenä olisi luettavaa.

Rauhallisen ihanaa pääsiäistä kaikille!