Eilen sitten oli ensimmäinen neuvolassa käynti. Neuvolatäti oli iloisen reipas ja kertoi heti alkuun, että kohta alkaa "poliisikuulustelu". Kyllähän siinä aika paljon kysymyksiä tulikin. Selvisi myös, että tämä ei sitten olekaan meidän vaki neuvolatäti, vaan seuraavalla kerralla saamme tutustua häneen. Meille oli varattu tunnin aika, mutta puolitoistatuntia siellä istuimme. Päätin mennä sokerirasitustestiin, sitä suositeltiin ikäni takia. Onhan se hyvä tietää, etukäteen jos elimistö ei jaksa sokerien kanssa, niin sitten voi jo ennen pakkotilannetta alkaa tarkkailla syömiään sokruja. Herkut olen jättänyt pääsiäisena ja aika harvoin niihin sorrun.

Saimme kuulla, että elintapamme ovat varsin mainiot. Ainoa rasite on sukulaiset ja niiden sairaudet

Vaikka edellisessä kirjoituksessa ilmoitinkin, että nyt alkaa tuntua todelliselta tämä odotus, niin eilen neuvolassa oli kyllä sellainen olo, etten oikeasti olekaan raskaana ja mä vaan huijasin neuvolatätiä. Hassu tunne. Ehkäpä jos halaisin koko ajan vessanpönttöä fiilis olisi toinen. Ei kait auta muuta kuin odottaa, niin sitten ajan kanssa tämä homma valkenee varmaan minullekin.

Saimme yli kilon verran kirjallisuutta + dvd:n mukaan neuvolasta. Olen kuullut, että mainostajat hyökkäävät raskaana olevien ja juuri lasten saaneiden kimppuun. Olihan tuollakin kaikenlaista kaavaketta, että olisi saanut jotain ilmaista juttua. En anna osoitettani heille.

Eilen leivoin pitkästä aikaa. Ohje oli varmaan 60-luvulta. Suklaatortussa piti erottaa kananmunan valkuaiset ja keltuaiset. Ja minä sitten aloin vaahdottaa niitä valkuaisia sokerin kanssa, vaikka sokeri ja keltuaiset kuuluivat yhteen. Kananmunia kului, ja ne loppui kesken, mutta lopputulos oli tajuttoman hyvää. Söimme suklaatorttua toffeejäätelön kanssa.