Tarkoitus ei ollut pitää näin pitäkää taukoa. Mutta lomalla voi sattua kaikkea yllättävää, kuten että lähdettiin Ruotsinristeilylle. Olen myös riippuvainen miehen koneesta kun omassani (tarkemmin työpaikan kone) ei toimi viiruspäivitykset. Keväällä luin yhtä odotusblogia. Kirjoittaja kirjoitti säännöllisesti aamupäivisin. Olin aivan huolissani jos kirjoitusta ei ilmestynytkään- mitähän on tapahtunut. Anteeksi kaikille joita kirjoitustauko on huolestuttanut.

Ihanaa kun 12 viikkoa on täynnä. Neuvolankirja sanoi niin positiivisesti, että jos vauva on tähän asti selvinnyt, niin todennäköisesti hän tulee näkemään päivänvalon. Edelleen aina silloin tällöin itsekin yllätyn- hei mä olen raskaana! Olo on ollut hyvä. Laiva ei heilunut, joten matkustaminenkin oli mukavaa. Emme ole vieläkään oikein kertoneet vauvauutista. Tänään kyllä totesimme, että eihän tämä odotus ole mikään valtionsalaisuus (ainakaan Tarja Halonen ei ole vielä ottanut yhteyttä ja pyytänyt vaikenemaan asiasta). Taitaa kohta sukulaiset saada tiedon.

Viime viikonloppuna vatsani kasvoi. En oikein tiennyt, että nytkö se vauvamasu pullahti ulos tai oliko anoppilassa tullut syötyä liikaa (syöminen jatkui laivalla). Vähän väliä tutkailin itseäni peilistä. Tukholman katuja kävellessäni tajusin, mikä minua asiassa häiritsi. Naimisiin mentyämme vastaani tarkkaili useampi ihminen. Silloin tällöin he tuijottivat vatsaani ja huudahtivat: oletko raskaana? Joo, en ole. Alkuun oli helppo vastata, mutta aikaa myöten aloin vetää vatsaani sisään kun tapasin noita tarkkailijoita. Tajusin, että haluan, että kun vatsani kasvaa, se näyttäisi heti raskausvatsalta, ettei ihmisten tarvitsisi salaa vilkuilla ja tehdä arvioitaan. Laivareissun jälkeen vatsani palautui "normaaliksi".

Vuokrasimme kaksikkokajakin, jos minusta ei kuulu, olen melomassa. Tai vaihtoehtoisesti meillä on yövieraita.