Meidän vauva on kastettu Taivaan Isän lapseksi. Meillä ei ollut nimenantojuhla, vaan kaste. Kaikki tiesi Taavi-vaavin oikean nimen. Se ilmoitettiin jo sairaalasta käsin. Meillä oli jo ennen vauvan syntymää kaksi vaihtoehtoa toiseksi nimeksi. Niiden välillä jahkailtiin. Minulla on kolme nimeä ja niin halusin lapsellemmekin. Oli hankalaa saada kolme nimeä sointumaan yhteen ja siksi se veikin aikaa. Eikä me pidetty kiirettä. Tiedettiin, että nimi pitää päättää viimeistään ennen kastetta, että pappi saa sen virallisiin papereihin kirjoitettua. Pari päivää ennen kastetta olimme löytäneet vauvallemme toisen ja kolmannen nimen.

Olen tietysti puolueellinen, mutta minusta juhla on lämmin ja kaunis. Pappina oli tuttu ihminen. Ystävänämme hän osasi puhua juuri meille ja vieraillemme. Minulle on ollut kauan selvää että opiskelukaverini E tulee ensimmäisen lapseni kummiksi. Kun Taavi-Vaavi syntyi veljeni syntymäpäivänä oli hienoa pyytää hänetkin vauvan kummiksi. Kun minä oli valinnut ystävän ja hänen miehensä sekä veljeni kummiksi, sovimme, että mieskin valitsee ystävän ja sukulaisen. Vauvallamme on nyt seitsämän kummia. Meillä on tiedossa vielä hyviä kummeja seuraavalle/seuraaville lapsille.

Olisimme halunneet pitää juhlan kotona. Meillä molemmilla elää vanhemmat ja lisäksi kummallakin on kolme sisarusta ja heillä useita lapsia ja kummeillakin on lapsia. Jos ihan kaikki olisi tulleet paikalle meitä olisi ollut 50, ei niin iso porukka olisi tänne mahtunut. Niinpä juhlimme kastetta läheisellä rukoushuoneella. Sieltä löytyi emännät avuksi. He olivatkin iso apu. Mä en kerennyt edes kuivakakkua tekemään. Tuollainen söpö täysimetettävä vauva vie paljon aikaa ja huomiota. Mies teki lihamurekkeet ja salaatit. Olimme varanneet ruokaa valtavat määrät ja niitä syömme edelleen. Juhlassa oli 40 henkilöä. Saimme otettua yhteiskuvan. Siitä on kiva myöhemmin katsoa ketkä olivat juhlassa mukana.

Juhlassa tapasin monia joita en ole pitkään aikaan nähnyt. Siitäkin syystä juhla oli ihana. Tietenkään minulla ei ollut mahdollisuus jututtaa vieraita niin paljon kun olisin halunnut. Niinhän noissa juhlissa yleensä käy.

Nyt muihin asioihin. Minulle oli kehuttu Maria Boreliuksen kirjaa: Olet synnyttänyt- huolehdi itsestäsi. Lupasin aikaisemmassa kirjoituksessa kommentoida kirjaa. Alkuun kirja oli minulle järkytys. Luin sitä ennen synnytystä. Kirjailija mainitsee kuoleman pelon, sekä sen että hän itse kuolee tai että vauva kuolee matkalla sairaalasta kotiin. Minä olen pelännyt vauvan menetystä. Ja niinpä menin kirjan alkusivuilla ihan lukkoon ja vai itkin. Kun mies tuli kotiin kerroin mikä hätätä. Yhdessä hieman selailimme kirjaa. Synnytyksen jälkeen kirja oli tosi antoisa! Suosittelen. Kirjassa selitettiin miksi tuore äiti on välillä väsynyt, mutta kuitenkin tulee toimeen vähällä unella. Hormooneista johtuu sekin, että äiti kestää sitä yksitoikkoista elämää (imetys, vaipanvaihto, oma ruokailu, pyykinpesu...) Siis tosi hyvä kirja!

Kirjassa oli pitkä pätkä neuvoja miten pikku hiljaa pääsee eroon raskauskiloista. Imettäessä laihduttaa ei saa (kirjassa kerrottiin miksi ei saa). Se osa kirjaa on mulle täysin tarpeeton. Olen laihtunut alkupainosta yli kahdeksan kiloa. Mitään en ole tehnyt asian hyväksi. Päinvastoin, olen syönyt herkkuja jatkuvasti (nytkin jääkaapissa on ristiäisistä jäänyttä kakkua, nam). Näin siinä on vain käynyt. Tuo laihtuminen joka jatkuu edelleen vaikutti siihen, etten alkanutkaan luovuttamaan äidinmaitoa sairaalaan. Olen niin kiitollinen saamastamme munasolusta ja siitä että Taavi sai sairaalassa luovutettua äidinmaitoa, että olisin itsekin halunnut auttaa muita. Painon laskun lisäksi, mun alhainen verenpaine on tavallista alhaisempi. Kunhan pääsen imetyksen jälkeen verenluovuttajaksi aion sillä tavalla antaa muille jotakin tarpeellista.

Lupasin kirjoittaa ajastani sairaalassa. Oi, nyt se tuntuu jo niin kaukaiselta ajalta. Lyhyesti vain kerron, että henkilökunta oli mukavaa ja minulle jäi oikein hyvä olo ja mieli synnytyksestä. Jos joku haluaa tietää tarkemmin, niin saapi kysyä.

Tänään yritän päästä ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen käsityöharrastukseni pariin. Toivottavasti se onnistuu, sillä kaipaan jo omaa harrastusta. Harrastus varmaankin auttaa siihen tunteeseen, että on vauvanhoidon vanki. Niin, rehellisesti sanottuna siltä välillä tuntuu, kun vauvalla on ilmavaivoja ja häntä on pidettävä koko ajan sylissä. Katsotaan pääsenkö harrastamaan...