Vauva ei turhaan itke. Tuo lause lohdutti minua kun Taavi-vaavi oli ihan pikkuinen ja itki. Piti vain löytää syy ja sitten kaikki olisi hyvin. Jaksoin itkusta huolimatta hoitaa vauvaa kun tiesin, että ei se kiusallaan itke. Mutta missä vaiheessa vauva oppii itkemään ilman "pätevää syytä"? Tuota mietin eilen. Oli nukkumaan menoaika ja kun laskin vauvan sängylleni, että alkaisin imettämään tuli kauhea itku. Siinä vaihdettiin asentoa ja tissiäkin, mutta itku ei loppunut. Sitten kyllä kaikki oli hyvin kun poika pääsi syliin. Jospa pojalla ei ole nälkä... Siirsin hänet omaan sänkyynsä ja taas kauheaa itkua. Vaipanvaihto olisi hyvä uusi alku nukkumaanmenolle. Ja niinpä vaippa vaihdettiin. Taavi oli yhtä naurua. Ja häntä nauratti myös kun laskin hänet isänsä syliin sänkyyn. Mutta kun piti imettää vauva karjui taas. En enää keksinyt mitään miten olisin helpottanut vauvan oloa, sillä makuuhuoneessa ei ollut edes kuuma. Niin siinä sitten kävi, että aikansa paruttuaan tissi kelpasi ja vauva nukahti. Ainoat selitykset voisi olla, että isän sijaan minä vaihdoin yöpuvun ja -vaipan. Ja että nukkumaan meno aloitettiin hieman tavallista myöhemmin kun vauva oli ollut niin pirteä.