Työn takia elämä on hyvin epäsäännöllistä. Tässä on jo jonkin aikaa pimeellä lähdetty ja pimeellä palattu. Tämä päivä on mukava poikkeus tähän viikkoon, olen jo kotona. Huomenna taas pitkä päivä. Perjantai ja viikonloppu on vapaata!

Tänään tapasin pari vauvaa ensimmäinen oli 3 viikkoa ja toinen 3 kuukautta. Voi kuinka pienet vauvat ovat suloisia ja niiiin pieniä.

Eilen jouduin kiireessä jopa juoksemaan. Illalla vatsa tuntui painavan kovasti. Aamulla on taas hyvä olo, ajattelen eilisen johtuvan siitä juoksemisesta ja kiire kävelystä.

Vähän mä olen pettynyt! Mun vatsa ei ole vieläkään niin iso, että kaikki sen huomaisi. Ne jotka tietää raskaudesta tietty osaa katsoa ja huomaavat kasvaneen vatsani. Eilen eräs isoisä-ikäinen mies sanoi, ettei miehet oikein osaa lukea merkkejä näissä vauva-asioissa. Niin ja sitten on ne kohteliaat jotka eivät halua vihjata, että olen lihonut. Mutta kun ne ei jälkeenpäin sano edes miettineen asiaa.

Olen kuitenkin tyytyväinen, ettei vatsani ole sitten kuitenkaan niin iso, että se painaisi "liikaa", odottamista on vielä edessä.

Nimi asiaa pohdimme. Mä aina silloin tälläin heittelen ehdotuksia. Jos seuraavaksi odotamme kaksoistyttöjä ne olisi Barbi ja Bambi!

Hyvin menee ja nyt palaan työtehtäviin, että pääsen ulos maalaamaan viimeisen osuuden.