Pääsiäisenä me ei oltu kotona. Mä olin anoppilassa, mies vanhempiensa luona ja Taavi-vaavi mummolassa. Mä hermoilin etukäteen Taavin ensimmäistä yökyläilyä. Anoppilassa nukumme erillisessä rakennuksessa. "Kaksiossa" on makuuhuone ja olohuone, mutta siellä ei ole vessaa tai vesipistettä. Vessaan mennään ulkokautta. Siellä on kuitenkin ihan posliinipönttö. Stressasin mun yöllisiä vessassa käyntejä, miten hoitaa vauvan pesut, miten mahdumme nukkumaan kapeammassa sängyssä jne. Kaikki sujui kuitenkin oikein hyvin! En edes muista pitikö minun käydä yöllä vessassa. Mies nukkui olohuoneen puolella, joten Taavi sai vallata itselleen sängyn toisen puolen. Hän kyllä öisin ryömii minun kainalooni. Mä nukun selkä vauvaan päin, sillä silloin saan koukistaa polviani ihan rauhassa ja se on vaihtelua imetysasennolle jossa olen tietty vauvan suuntaan. Usein öisin tunnen kuinka vauvan pää on selkääni vasten. Pääsiäisenä aamulla imetin Taavin ja sitten lähdin hoitokassin kanssa päätalolle jossa vaihtoin vaipan ja pesin pyllyn. Sitten Taavi-vaavi nukkui vaununkopassa ja minä pääsin aamupalalle.

Taavi tajusi ettei olla kotona. Hän katseli tarkkaan uusia huoneita, kattoa, verhoja jne. Kun tulimme kotiin hän vain vilkaisi tuttuja seiniä ja keskittyi syömään.

Pääsiäisenä oli ihanaa kun aurinko paistoi, kävin kävelyllä ja mies hiihti. Kävimme jopa vaunujen kanssa kävelemässä jäällä. Anoppilani on pienehkön järven rannalla ja järvessä ei ole virtauksia. Minun kuitenkin pikkaisen hirvitti kulkea jäällä. Mietin, miten vaikeaa on pelastaa vauva vaunuista jos jää sortuu. Jää piti outoa kuminaa. Säikähdin kunnolla ja halusin heti pois jäältä. Mies lohdutti, että kyllä jää kestää, sillä edellisenä päivänä hän oli nähnyt jäällä 150 kilosen miehen ajelevan pienellä autolla. Niin, jos jää sen kesti niin kait se kestää meidätkin.

Olen huomannut kuinka työorjentoitunut olen ollut. Lomani aluksihan pesin maton kun tunsin, että pitää tehdä jotain tarpeellista. On ollut outoa kun kalenterissa on kuukaudelle vain muutama merkintä. Ennen minulla oli töissä suunnitelmat ja tavoitteet melkein joka tunnille. Äitiyslomallakin olen yrittänyt asettaa itselleni tavoitteita. Olen tehnyt päivä kohtaisia tavoitteita kun tajusin heti ettei tuntitavoitteita voi tehdä. Nyt olen tyytymässä viikkotavoitteisiin ja vain pari tavoitetta viikolle. Tällä viikolla tavoitteena oli ommella vauvan pussilakana ja leipoa sämpylöitä. Sämpylät sain leivottua. Ensi viikon tavoitteena on uudestaa toi lakanoiden ompelu ja omenapuun leikkaus.

Mun vireystila on vaihdellut kovasti. Tällä viikollakin päivä jolloin leivoin sämpylöitä oli aktiivinen, jaksoin pestä pyykkiä, käydä kävelyllä, laittaa ruokaa ja siivota keittiön. Tänään taas en jaksa mitään (okei, olen taittanut pyykkiä koneeseen ja sitten ripustanut ne kuivumaan ja astiapesukoneenkin olen saanut täytettyä). En ole viime aikoina enää nukkunut päiväunia. Ehkäpä pitäisi. Olen huomannut olevani väsynyt siitä kun en jaksa vauvan itkua vaan minuakin alkaa itkettää. Se on aika hyvä mittari. Tänään on sellainen väsy päivä, lohdutukseksi pyysin miestä tuomaan minulle kaupasta suklaavanukkaan. Illalla sitten herkuttelen sillä. Voi olla että tänään vielä metsästän villakoiria, mutta jos en jaksa tai ei huvita niin olkoot nurkissa!