Työmatka päättyi torstaina klo 23.45 kun saavuin kotiin. Mies nukkui. Hiivin hiljaa hänen viereensä ja kuiskasin vauvalle: "Olemme tulleet kotiin". Olen huomannut useasti juttelevani vauvalle. Kerron missä olemme ja mitä teemme.

Työmatkalla huomasin, että mun ihanat mustat mammahousut on rikki. Takataskun kohdalta kangas oli antanut periksi. Onneksi H&M oli heti valmis vaihtamaan kun valmistusvirhe oli niin selvä. Harmittaa, ettei siellä ollut enää niitä samoja mustia housuja. Nyt mulla on sitten farkut. Mietin pitäiskö ostaa jotkut sikakalliit housut jotka kestäsi tai jatkaa samalla linjalla. Mutta kun niistä sikakalliista housuistakaan ei voi varmaksi tietää, että ne kestää.

Perjantaiaamuna mies kertoi, että hänelläkin on vapaapäivä. Ja kun oli luvattu hienoa ilmaa lähdimme pienelle patikkaretkelle. Mä olin onnellinen, olo oli hyvä, ei ollut liian rankkoja nousuja ja rakkaani kanssa kuljimme kauniissa maisemissa.

Paino ei ole lähtenyt nousuun. Olo on ollut helppo. Ei ole ollut selkäkipuja tai muuta sellaista. Työreissulla nousin tuolilta, ja minulta kysyttiin onko oloni jäykkä vaelluksen jäljiltä. En mä ollut mukana vaelluksella... Silloin tajusin, että mä varmaan nousen tuolilta kuin raskaanaolevat (ai niin, mutta mähän olen raskaana!). Vatsani jää tunikoiden piiloon. En minä vatsaani piilottele, mutta tykkään tunikoista.