Kyllä on tylsää kun mies on työmatkalla. Ruokaa ei huvita tehdä ja olen turvautunut valmispitsoihin (nam, ne ovat hyviä). Tänään on saunapäivä. Saunominenkaan ei ole kivaa yksin. Toisaalta voisin tänään laittaa löylyveteen jotain tuoksua ja käydä pitkälleni, kun voin vallata lauteet ihan itselleni. Ja saunomisen jälkeen jäätelöä... Ennen saunomista pitäisi käydä kaupassa, imuroida ja lajitella vanhoja lehtiä pois. Niin ja pestä pyykkiä. On ollut niin kosteat ilmat, että pyykit ovat kuivuneet superhitaasti. Pyykkivuori on kasvanut. Haluan aloittaa yhden uuden käsityönkin, vaikka muutama vanha onkin kesken. Ei mutta munhan pitäisi ihan oikeasti hillota nuo karviasimarjat jotka sain kerätä naapurin puskasta... Luulen, etten kerkeä tehdä tuota kaikkea tänään...

Silloin tällöin mietin mitä tulevaisuudessa tulee merkitsemään se, että vauva on saanut puolet geeneistään siitä luovutetusta munasolusta. Vauva ei tule olemaan minun näköinen. Hän ei voi periä minulta migreenia (minun allergiat ja pari muuta allergiaa hän saa isältää). Ajattelevatkohan minun sukulaiset, että eivät ole oikeasti vauvan sukulaisia. Emme ole ajatelleet salata että vauva on saanut alkunsa luovutetulla munasolulla, mutta toisaalta kenelle sitä ei tarvitse kertoa?! Saimme klinikalta esitteen, jossa kerrotaan luovutetuilla sukusoluilla alkunsa saaneiden perheiden tukiryhmistä. Aluksi laitoin sen laatikon pohjalle, koska asia ei kovasti kiinnostanut. Taidan sen esitteen kaivaa esiin...

Vaikka omilla munasoluillani ei saatukaan mitään aikaan, olen erittäin iloinen ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta olla raskaana. Saan tuntea kuinka maha ja vauva kasvavat. Sitten on edessä synnytys ja toivottavasti erittäin helposti sujuva imetys. Vaikkei vauva saanutkaan minun ja sukuni geenejä häntä odotetaan suurella rakkaudella.