Otsikko jo sen paljastaa, vauvamme on syntynyt!!! Olen viime päivät vain katsellut pientä ihanuutta! Muu aika on mennyt syömiseen ja nukkumiseen...

Mistäs oikein aloittais tän synnytysreissu kuvauksen? En muista paljonko olen kertonut virtsankarkailu ongelmastani. Olen treenannut lantionpohjalihaksia ja käyttänyt suojaa ja nolostellut. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna kävimme ostamassa yhdistelmävaunut käytettynä. Ne oli ihan tahrattomat ja aika kivan väriset. Kotona meitä odottikin jo muuttoapu. Eli saman tie alkoi huonekalujen siirto huoneesta toiseen. Mulla oli jo aamupäivästä ollut heikko kunto, jaksoin järjestellä 2-3 minuuttia ja sitten lepäsin. Aamulla olin ottanut rautatabletteja tripla-annoksen ja illalla tiesin mitä olin ottanut. Ihan selvä vesiripuli ja mustaa sellainen (kuka enää viitsii lukea tätä blogia kun mulla on näitä kakkajuttuja melkein joka kirjoituksessa). Ramppasin siis vessassa ja samalla olin menettänyt viimeisetkin pidätyskykyni pissan suhteen. Muuttoapu yöpyi meillä ja mua hieman nolostutti rampata vessassa koko ajan, mutta kun yösidekkään ei enää riittänyt pissille niin pakkohan sitä oli käydä vaihtamassa.

Tuosta muutaman päivän kuluttua olin aamusta väsynyt. Makasin vain sohvalla. Lämpö nousi. Sitten tuli kylmähorkka ja kuume nousi. Kuume, tai siis kaikki joka on yli 37,5 on mulle korkeeta. Nyt nousi 38 ja olin kylmissäni. Huomasin, etten ollut tuntenut vauvan liikkeitä moneen tuntiin. Hieman tökin vauvaa, mutta ei mitään reaktiota. Kuulostelin tunnin verran ja ei mitään liikkeitä. Toki itse tärisin välillä horkassa ja ajattelin, etten silloin voikkaan tuntia liikkeitä. Mies oli kotona ja pidin hänet koko ajan tilanteen tasalla. Muistimme, että yksi ohje sairaalaan lähdölle oli, ettei vauvan liikkeitä ole tuntunut. Menin vielä hetkeksi kyyryyn istumaan, yleensä silloin vauva on ilmoittanut itsestään, mutta tällä kertaa ei mitään. Ja arvatkaa vaan kuinka huolissani olin.

Mies soitti sairaalaan. Saatiin kutsu tulla paikalle. Mies alkoi pakata mun tavaroita reppuun. Hän ihanasti kävi läpi jonkun listan ja kyseli joistain jutuista, että mistä ne löytyy. Mä vaan makasin ja pelkäsin pahinta.

Matkalla sairaalaan mietin jo kuka rakentaisi pienen arkun vauvallemme. Pelkäsin, sitä tilannetta kun sydänääniä ei kuuluisikaan. Aurinko paistoi ja oli pakkasta. Mies sanoi: "tämä olisi hieno päivä syntyä". Mutisin itkuisena. "Tai kuolla".Sairaalassa olisi heti halunnut kuulla sydänäänet, tuntui hassulta että minusta mitattiin verenpaine. Ja kun pelkäämäni hetki koitti pienen sydänäänet kuului vahvasti. Syke oli korkealla, mutta sydän sykki! Se oli hieno hetki. Eli kaikki hyvin, olisin ollut valmis lähtemään samantien kotiin nukkumaan, sillä olin väsynyt ja lämpöäkin vielä riitti.

Ennen kotiin lähtöä mun pitäisi tavata lääkäri, joka miettisi pitääkö mulle antaa lääkettä. Olimme sairaalassa päivystysajan jälkeen ja lääkärillä oli paljon hommia, kesti iäisyys ennenkuin lääkäri saapui. Siinä odotellessa olin rampannut vessassa sen pissavian takia. Lääkäri tahtoi ultrata ja tutkia kohdunsuun. Eli kaikki housut pois (myös pikkuhousut ja suojat). Kun riisuuduin kävin vessassa, olisihan se noloa tutkimuspöydälle pissiä. Ja kun olin valmis, tunsin, että on äkkiä palattava takaisin vessaan. Ja sitten homma olikin muuttunut- pissi olikin vihreätä. Menin sitten puolinakupellenä lääkärille ja pyysin anteeksi, etten voi pidätellä ja että nyt pissi on vihreätä. Samassa tulikin liraus joka valui jaloille. Lääkäri totesi siihen, että kyseessä taitaa nyt kyllä olla lapsivesi!

Tutkimuspöydällä ollessani vettä valui lisää ja lääkäri totesi sen lapsivedeksi. Avautumista ei ollut tapahtunut. Lääkäri totesi, että minut otetaan osastolle ja vauva syntyy tänään tai huomenna. Mies lähti lisäämään parkkirahaa ja haki reppuni autosta. Olin aluksi kieltänyt häntä ottamasta reppua sisälle sairaalaan kun eihän tässä vielä synnytetä. Sain sellaisen ison sairaalasiteen ja enää en yrittänyt pidätellä. Tuntui helpottavalta antaa kaiken valua mikä oli tullakseen.

Meidät vietiin jonkinlaiseen valmistautumishuoneeseen. Sain hienot sairaalavaatteet ja pedin. Viereissä pedissä oltiin synnytystä odotettu jo yli vuorokausi ja hänellä oli kipeitä supistuksia. Minulla ei supistellut. Edellisenä päivänä kerran oli pienesti selässä tuntunut, siinä kaikki. Kätilö kävi tiedustelemassa koska lapsivettä oli alkanut tihkua. Ihan varmaan, en osannut sanoa, mutta ainakin neljä päivää (nyt myöhemmin mietin, että pikkuista tihkua on voinut olla kauemminkin). Ensin naapuri oli sydänkäyrässä. Mieheni kanssa mietittiin millaisen käänteen päivä olikin saanut. Sitten olikin mun vuoro saada sydänkäyrä. Sairaalaan saapui iltapala. Olin syönyt vain aamupalan, joten kyllä ruoka kuulosti hyvältä. Kun olin käyrässä en voinut vielä syödä. Ja sitten kätilö tuli sanomaan, että ihan vain varmuuden vuoksi olisi parasta jos en söisikään sitä leipää. Onneksi jäi vielä jogurtti. Käyrän jälkeen söin.

Melkein heti tultiinkiin sanomaan, että lääkäri on päättänyt, sydänäänien perusteella, että minulle tehdään kiireellinen keisarinleikkaus. Ja sitten se olikin menoa. Naapuri lähetettiin käytävälle. Mulle laitettiin tippa, katetri ja sain sairaalatason bikiniraja siistimisen. Mies oli koko ajan vierellä tukena. Meille kerrottiin, ettei mies pääse mukaan leikkaussaliin. Se harmitti, kuka nyt silittää hiuksiani? Hetken päästä mua jo ajelutettiin sängyssä pitkin sairaalaa. Leikkausalissa sain puudutuksen (epiduraali?). Palelin valtavasti, horkkakin iski. Leikkauksen aikana mulle tuli pahaolo, oksensin. Tuntui oudolta oksennella kun samanaikaisesti vatsaa avattiin.

Tunsin kuinka vauvaa siirrettiin vatsassani. Sitten kuulin kuinka verhontakana oleva lääkäri sanoi: "Oho se puri mua, onneksi sillä ei ole hampaita, muuten olisi kyllä sattunut". Meidän pirteä vauva puree jo ennen syntymää. Kuuluu vauvan itkua ja joku sanoo 21:26. Siinä meidän vauvan syntymäaika. Minua oli käsketty kääntää pää vasemmalle kun vauva on syntynyt. Sillä suunnalla oli hoitopöytä jonne poikavauva (me oltiin tiedetty jo kauan, että poika on tulossa) vietiin. Mä vaan mykistyneenä katselin häntä. Pojalla oli juuri sellaiset mutruhuulet kuin mitä ultakuvasta olin katsellut. Posket oli pyöreät. Hoitajat hieroivat vauvaa. Pian vauva lopetti itkun ja alkoi nukkumaan. Hieman häiritsi, että sillä vasemmalla puolella oli myös säiliö jonne "imuroitiin" verta ja istukanpalasia.

Lopulta vauva tuotiin silmieni lähelle. Pisteitä minuutin kohdalla poika oli saanut 9 (sinisyys vähensi yhden pisteen) ja 5 minuutin kohdalla pisteitä oli 10. Oli hyvä kuulla, että pisteet oli noin korkea, se rauhoitti ettei vauvalla ole mikään hengenhätä. Sitten lastenlääkäri vei vauva pois. Tiesin, että lääkäri päättää lähteekö vauva synnytysosastolle tai lastenosastolle tehotarkkailuun. Isä kutsutaan sopivassa vaiheessa vauvan luokse. Vaikka olin saanut puudutuksen, niin istukan poisto ja ompeleiden teko tuntui pahalta. Oli ihanaa kun minut oli ommeltu kiinni.

Pääsin osastolle. Onneksi kahden hengenhuoneessa olin yksin. Koska olin oksentanut salissa, mun ei uskallettu antaa juoda paljoa. Yksin huoneessa ajatukset harhaili. Kätilä tuli kertomaan, että vauva on tehotarkkailussa ja mies pääsi juuri vauvan luokse. Mies tulee luokseni, ennen kuin lähtee kotiin. Ihmettelin, eikö mies ollut jo vauvan luona. Nukuin varmaan hetken ja mies tuli luokseni. Hänellä oli paperilla vauvan mitat: painoa 3000g ja pituutta 49,1 cm. Mies oli ottanut vauvasta kuvia ja katsoimme ne kamerasta. Ihana vauva! Vauvan sokeriarvot oli alkaiset ja hän on siksi tehotarkkailussa. Mies kertoi, tulevansa seuraavana päivänä takasin sairaalaan. Tehotarkkailussa on tietyt hoitoajat jolloin vanhemmat ovat tervetulleita mukaan vauvaa hoitamaan. Kun mies lähti, alkoin nukkumaan. Niin syntyi meidän kullanmuru poikamme tammikuun lopulla (enonsa syntymäpäivänä, aivan kuten veljeni oli asian suunnitellut jo kauan sitten).

Kahden päivän vanhana poika pääsi osastolle ja sieltä matkaimme kotiin kun poika oli viiden päivän vanha. Kaikki on hyvin; maitoa on, vauva syö tissistä, leikkausjälki on erittäin siisti, isä ruokkii minua ja minä vauvaa. Ihastelen vauvaa ja olen mykkänä onnesta. Minusta on tullut myös itkupilli. Pillitän kaikki ilot ja surut valtavan suurilla krokotiilinkyynelillä. Mies on ollut ihanasti tukena.

Nyt peppu on puutunut. Pakko nousta ylös ja hieman kävellä...